Asiakaspalautteet

Lue mitä asiakkaani sanovat

Olin pitkään kärsinyt hartiaseudun kivuista, jotka johtuivat lihasjännityksistä ja huonosta ryhdistä. Kuntokaan ei ollut kovin hyvä. Liikuntaa en ollut harrastanut, kävelylenkkejä lukuun ottamatta. Tajusin, että nyt täytyy tehdä asialle jotakin. Kynnys kuntosalille oli kuitenkin korkea, en osaisi edes tehdä siellä mitään ja monikin asia jännitti. Tarvitsin hyvän PT:n. Se ei ollutkaan helppoa löytää. Sitten kysyin Hannua.

Aivan aluksi Hannu kysyi toiveeni ja tavoitteeni. Sen jälkeen hän teki minulle henkilökohtaisen ohjelman. Eri ikäisenä on erilaiset tavoitteet ja tämän ikäisenä on vielä kremppojakin, joita Hannu kutsuu ominaisuuksiksi. Hannu osaa valita hämmästyttävän hyvin liikkeet juuri minulle sopiviksi. Siten, että ne ovat sopivan haastavia muttei liian vaativia. Tämä on motivaation kannalta mielestäni oleellista. Liikkeet käytiin läpi perusteellisesti, rauhallisesti ja kiireettömästi. Tiedän tekeväni liikkeet turvallisesti ja niveliä säästäen. Sen jälkeen voin lisätä itse vastusta vähitellen.
Hannulla on niin hyvä osaaminen lihaksista jo hierojan työnkin kautta ja kuntosali on hänelle toinen koti. Hannun vahva osaaminen ja pitkä kokemus näkyy myös ohjaamisessa. Asiakkaiden kohtaaminen on mutkatonta ja rentoa, mikä tekee ohjaamisen tunnelman miellyttäväksi.
Minusta tuntui, että Hannu on salilla minua auttamassa ja neuvoo minua koko ammattitaidollaan. Kaikki lähtee minun tarpeestani ja hän tekee parhaansa, että onnistuisin tavoitteessani.
Heikon hetken tullen Hannu on saanut minut jatkamaan, kannustaminen ja tuki ovat olleet tarpeen. Hannun luontainen energisyys ja innostus tarttuu ja hän saa itseluottamukseni nousemaan. Toisinaan olen tarvinnut jarruttelua.

Luottamus Hannun osaamiseen syntyi nopeasti. Motivaatiota on pidetty yllä uusilla ohjelmilla, joista kaikista olen pitänyt. Joka kerta, kun olen ohjelman suorittanut olen voinut olla itseeni tyytyväinen ja tiedän tehneeni riittävästi, enempää ei tarvitse. Se on mahtava tunne! Koko ajan on edetty minulle sopivalla vauhdilla, Hannu ei milloinkaan lisää stressiä harjoittelun osalta vaan on sitä vähentämässä. 
-Asiakaspalaute

Nyt treenaamisesta on tullut iloinen asia elämääni!
-Asiakaspalaute  

Olen erittäin tyytyväinen Hannun PT työhön. Hyvän PT:n merkitys on todella iso asia, voin sanoa, etten olisi päässyt tähän omin avuin. Voin tällä hetkellä paljon paremmin kuin kaksi vuotta sitten.
-Asiakaspalaute

Hannu onnistui tavoitteessa saada minut innostumaan jälleen liikunnasta ja sai minut myös ymmärtämään ruokavalion merkityksen jaksamisen kannalta.
Hannu on pedantti, rauhallinen ja joustava ohjaaja. Kun jokin salilla ei oikein toiminut kohdallani, hän löysi pikapikaa toisen, sopivamman tavan tehdä joku liike. Hän on aina ajoissa ja valmistautunut huolellisesti. Hän osaa ohjata selittämällä miksi mitäkin tehdään tai tapahtuu, eikä siis vain käske. Hannusta myös huomaa että hän on itse innostunut asiasta ja elää myös itse opettamiensa neuvojen mukaan.
- Asiakaspalaute

Treeniohjauksessa Hannun asiakaspalvelusuuntautuneisuus tulee väistämättä esiin. Liikkeet käydään kaikessa rauhassa läpi, suoritusta tarkkaillaan, korjataan ja opastetaan tarvittaessa. Kärsivällisyys ja kiireettömyys antaa aloittelijalle hyvän fiiliksen, tämä on tärkeää varsinkin jos kuntosaliympäristö on entuudestaan vieras. Hannun ohjaus on ystävällistä ja kannustavaa. Ja mikä tärkeintä, luontevaa. Kaltaiseni keski-ikäinen osaa arvostaa kokemuksen mukanaan tuomaa varmuutta ja pelisilmää. Epäaito ylienerginen ohjaaja karkottaisi ainakin minut nopeasti toisaalle.

Voin empimättä suositella Hannua.
-Asiakaspalaute