Mottoni

Stronger than yesterday!

Muscleteamin hieronta -ja personal training studio sijaitsee Kellokoskella entisessä ruukin rakennuksessa nimeltään "Lasipalatsi", jossa 1930-luvulta lähtien toimi tehtaan meijeriastiatehdas. 

Olen kouluttautunut vuonna 2017 personal traineriksi. Osaamistani olen syventänyt vuonna 2019 käydyillä VOK-1 ja RESULTA-valmentaja koulutuksilla. Toimin lähtökohtaisesti henkilökohtaisena valmentajana sekä pienryhmävalmentajana ohjaten asiakasta kohti parempia terveystottumuksia. Asiakkaan tavoite määrittää työnkuvaani. Se voikin vaihdella pitkäjänteisestä elintapojen muutosprosessin tukemisesta lihasmassan kasvattamiseen tähtäävään intensiiviseen kuntosalivalmennukseen sekä maksimaaliseen voimantuottoon. Omaa treenitaustaa minulla on 90-luvun alusta saakka kuntosaliharjoittelusta, voimanostosta sekä kamppailulajeista. Valmentajana minulle on tärkeää, että liikkeet tehdään huolellisesti ja turvallisesti. Näin saadaan harjoitettua juuri sitä lihasta mitä halutaan ja säästytään loukkaantumisilta. En käskytä vaan toimin treenimotivaattorina jokaisen yksilöllinen taso huomioiden. Minulla on kaikenikäisiä asiakkaita ja heiltä olenkin saanut palautetta, että olen aina hyvin valmistautunut, hyväntuulinen ja pedantti valmentaja. Myös iän tuomasta kokemuksesta on hyötyä toimiessani erilaisten asiakkaiden kanssa.

Hierojaksi olen kouluttautunut -90 luvun lopussa.

Kuntosaliohjaukset tapahtuvat yhdessä sovitulla salilla.

© 2017 Muscleteam, Vanha valtatie 190, 04500 Kellokoski
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi!